Kyminlinnasta kulttuurin ydin?

Miellyttää minua

Toteuttamiskelpoinen

Virkistää taloutta

Kulttuuri/viihdekeskuksen luominen Kotkan seudulle on ajankohtaisempaa kuin koskaan. Tiedettävästi asiaa on viety jo eteenpäin mm. kaupungin päättäjille, mutta valitettavasti kaupungin hallitus äänesti hanketta vastaan 10-3 ja nyt kaupunginvaltuusto on sen sijaan päättänyt sysätä päätöstä neljällä kuukaudella eteenpäin. Hanke pitäisi ehdottomasti toteuttaa, mutta ajattelimme jalostaa siitä omanlaisemme. Mielestämme kulttuuriin liittyvä hanke olisi avainsana Etelä-Kymenlaakson piristykseksi. Kulttuuri/viihdekeskuksessa voisi toimia esimerkiksi musiikkiin, taiteeseen tai teatteriin liittyviä eri toimialoja. Keskus voisi toimia myös matalankynnyksen vapaa-ajanvietto paikkana. Jos vain rahaa olisi, voisi siinä samassa toimia myös elokuvateatteri ja vaikkapa jokin suosittu kahvila,-/ravintola,-/baariketju, joka vetäisi porukkaa puoleensa. Suurin osa Kotkan palveluista on keskittynyt kotkansaaren alueelle, ja mielestämme paikkana voisi toimia esimerkiksi Kyminlinnan alue, jota pitäisi ehdottomasti hyödyntää. Kyminlinna alueena on niin laaja, että se voisi kesällä toimia hyvänä festarialueena, ja muutenkin se on tulevan E18 -moottoritien läheisyydessä. Muita hyviä puolia ovat esim. kyminlinnan läheisyydessä sijaitseva Kymijoki. Kulttuuri/viihdekeskuksen toimintaa voisi jollain tavoin yhdistää myös Kymijokeen. Olemme myös sitä mieltä, että keskuksen toteuttaminen saattaisi ennaltaehkäistä nuorten syrjäytymistä. Tarkoituksena ei kuitenkaan olisi tilojen luominen pelkästään nuorille, vaan kaikenikäisille käyttäjille, sillä tällaiselle hankkeelle on varmasti kysyntää niin nuorten, kuin aikuistenkin keskuudessa. On myös tärkeää, että Kotkan seudulle saataisiin ns. jokin vetonaula, joka estäisi esimerkiksi nuorta sukupolvea muuttamasta kulttuurin tai viihteen perässä suurempiin kaupunkeihin. Ilona Nurminen, Ida Ilomäki ja Nikita Sadiki